tiistai 22. syyskuuta 2015

Grafikkaa

Grafiikkaa voi tehdä monella tekniikalla. Itse kokeilin kohopainoa pehmeälle materiaalille, jossa hankaluutena oli materiaalin rikkoituminen. En saanut jäljestä niin selkeää ja terävää. Kokeilin myös syväpainoa kovemmalle materiaalille, johon oli helppo saada terävää ja selkeää jälkeä joko kynällä tai kaiverrustikulla. En kuitenkaan saanut väriä tarttumaan levyn pintaan tasaiseati, joten jäli paperillakaan ei ollut selkeä. 

Lasten kanssa tulee olla tarkka, että tekniikat varmasti toimivat, sillä jos työ ei onnistukaan materiaalisista syistä ja lapsi on tehnyt suuren työn teoksensa eteen, voi epäonnistuminen lannistaa ja vaikuttaa kuvataiteen motivaatioon. 

Grafiikkaa tarvitaan erilaisia värejä. Kannattaa tarkastaa, ettei värit ole liian juoksevia ja vetisiä.

Tarvitaan myös puhtaita kiiltävä pintaisia vanerilevyjä värien sekoittamista varten.

Ja painamiskone.

Erilaisia kaiverrusvälineitä. Perus lyijy-tai kuukärkikynäkin soveltuu työskenteöyyn.

Työskentelyn vaiheet: 
Piirretään haluttu kuva silkkipaperille ja sen läpi materiaalilaatalle.

Sitten valitaan haluttu väri ja levitetään se tasaisesti telaan.

Telan avulla siirretään väri materiaalilaatalle. 

Laatta siirretään halutun väriselle paperille.

Ja litistetään muutaman sekunnin ajan painokoneessa.

Työhön voidaan myös tehdä kehykset.

Värien kanssa voidaan leikitellä loputtomiin.

Ja käyttää erilaisia materiaaleja. Tässä käytetty aaltopahvia.

Kun töitä tehdään useampi eri väreiilä leikitellen, saadaan upeita kokonaisuuksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti