tiistai 2. kesäkuuta 2015

Visuaalinen analyysi - tehtävä museossa

Taide herättää minussa tunteita ja minulle on tärkeää, että se synnyttää edes jonkinlaisen tunteen. Mikäli teos nostattaa joko negatiivisen tai positiivisen reaktion tiedän, että se on koskettanut minua. Muutamia kertoja olen kohdannut taidetta, joka ei ole herättänyt minussa mitään. Tällöin mielestäni taiteilija ei ole saavuttanut taiteen perimmäistä ajatusta. 

Vierailin Pariisin Louvressa 23.2.2015 ja valitsin analysoitavaksi taideteokseksi La Vénus de Milon. Kyseessä on mahdollisesti kreikkalaista Afrodite jumalatarta kuvaava veistos. Tekijä on tuntematon. Veistos on löydetty huhtikuussa 1820 Kreikan Meloksen saarelta. 



Ensivaikutelma teoksesta oli hämmentävä, sillä juuri tämä veistos keräsi paljon katselijoita. Ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään miksi juuri tämä teos oli muista niin vaikuttava. Samalla käytävällä oli useita raajattomia veistoksia. Oletan taitelijan olleen labiili persoona. Kaikesta huolimatta veistos kuitenkin tuo esille naisenkauneuden hyvin hienotunteisella otteella. Veistos nostattaa mieleeni, jonkinlaisen rauhan tunteen, vaikka muuten minun olikin vaikeaa käsittää sen suosiota. 

Taiteilija ei leiki väreillä, mutta hän keskittyy kuvaamaan yksityiskohtaisesti naisen kehon kaunista kaarta. Mielenkiintoista on huomata, että usein miespuolisten veistosten sukupuolielimet ovat esillä varsin selkeästi. Naisen kohdalla taas usein pyritään peittävyyteen ja siveellisyyteen. Uskon tähän vaikuttavan historian kulun. Tuona aikana miehellä oli suurempi valta verrattuna naiseen ja usein miehen sukupuolielimillä pyrittiin kuvaamaan miehen valtaa ja hallintaa. Naisen tehtävä oli olla siveellinen ja kunnioitava miehiä kohtaan. Usein naisveistoksissa kuitenkin esiintyy rinnat, jotka mielestäni taas kuvaavat elämän syntyä ja hedelmällisyyttä. Tämän tapaisten veistosten mimiikka on usein hyvin vähäistä, jonka luulen johtuvan ajan vaikutuksesta. Tuolloin tunteiden näyttäminen oli vähäisempää varsinkin naisten kohdalla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti