Kuvankäsittelyä Gimp-ohjelmalla

Kuvankontrastin ja kirkkauden säätämistä

Kuvamanipulaatiota, kuvan leikkausta ja liittämistä toiseen ympäristöön. Kuvaa pystyy myös muokkaamaan isommaksi ja pienemmäksi.

Flanööri 24.5.2015

Kuljen lapsuuden maisemissani  Piitu-koiran kanssa. Näen tutut maisemat, joissa olen kulkenut tuhansia ja tuhansia kertoja. Näen pellot, jotka odottavat vielä kylvämistä. Näen rannan, jossa uiskentelee joutsenia ja sorsia. Kuulen myös metsän pienten lintujen laulua. Lintujen laulusta kuulee, että kevät on saapunut. lintujen laulu kuulostaa iloiselta. 

Pellon yli näen lapsuuden kotini. Kotini hehkuu kaikkea vanhaa ja arvokasta, enkä tahdo menettää sitä koskaan. Tunnen kaipuuta ja haikeutta, kun ajattelen lapsuuttani. Lapsena kaikki oli niin helppoa ja yksinkertaista. 

Kun jatkan matkaan, näen tienvieressä voikukkia. Haistelen ja hieman myös maistelen niitä. 

Ne maistuvat tuoreelta, hieman makealta. Näen myös tien varressa pienen kuusen poikasen, joka on urheasti kasvattanut uusia versoja oksiensa päihin. Näen kuinka kevät on saapunut. Käsissäni on lapaset ja päätäni suojaa pipo, joten tunnen kuitenkin, että kesään on vielä aikaa.

Matkallani näen edessäni koivunhalkoja, jotka isäni on siististi kerännyt suuriksi pinoiksi. Koivu on vielä tuoretta, tunnistan sen tuoksusta, joka täyttää sieraimeni. Koivupinoista tulee mieleeni ahkeruus ja fyysinentyö. Mietin, että jokaisen ihmisen pitäisi kokea edes kerran elämässään, miltä tuntuu tehdä fyysistä työtä ja saada nähdä omin silmin työnsä tulos. 

Jatkan matkaani tuttua tietä. Tunnen kuinka haju muuttuu nenässäni. Nenääni tulee hieman pistävä homeen haju. Haju tulee mitä ilmeisemmin vanhoista heinistä, jotka ovat jääneet ilman hoitoa ja suojaa. Mietin, että mihin oma aikani oikein hupenee. Mietin, että haluaisin pystyä olemaan enemmän isäni apua. 

Kävellessäni hätkähdän pörriäistä, joka tulee lähellä korvaani huitaisen kädelläni säikäshtäneenä, mutten näe minkälainen pörriäinen yritti tehdä tuttavuutta piponi kanssa. Vaikka olen kasvanut maalla, ja kaikenlaiset eläväiset ovat minulle tuttuja, en ole ikinä sietänyt minkäänlaisia pörriäisiä. 

Kun pääsen syvemmälle metsätielle, korviini osuu veden kohina. Laineet osuvat rantaan yhä uudestaan ja uudestaan. Veden ääni on hyvin rauhoittava ja hyvin kotoisa. Siksi ehkä viihdynkin niin hyvi nykyisessä kotikaupungissani Savonlinnassa, joka on ympäröity kauniilla järvillä. 

Matkalla tapaan myös kimalaisen, joka säikähtää meitä ja lähtee suristen pakoon. Näen myös muurahaispesän, jossa pieni määrä muurahaisia on jo työn touhussa. Hekin kaipaisivat enemmän valoa ja lämpöä.

Matkani loppupuolella löydän tutusta paikasta ketunleipiä ja jään hetkeksi maistelemaan niitä. Ketunleivät maistuvat keväältä.

Näen myös vanhan, tutun polun, jota olen ratsastanut monia tuhansia kertoja yhdessä siskoni kanssa. Polku näyttää siltä, että sitä ei ole käytetty moneen vuoteen. Tulee hieman haikea olo. 

Omat lapsuuden ja nuoruuden kuvaamataidon muistot

Minulle avautui oivallinen tilaisuus katsella lapsuuden ja nuoruuden ajan joitakin kuvaamataidontöitäni, sillä olen viettämässä viikonloppua lapsuudenkodissa isäni luona Vilppulassa. Löysin vanhan piirongin kätköistä omia maalauksiani ja piirroksiani, joita oli mielenkiintoista tutkia ja katsella. 

Huomaan, että teosteni aiheisiin on liittynyt hyvin vahvasti luonto ja eläimet. Hevoset esiintyvät useissa töissäni ja hevosaiheisia töitä piirsin myös hyvin paljon kotona siskoni kanssa. En koskaan ollut mielestäni kovin taiteellinen tai luova, mutta pidin kuitenkin kuvaamataidon tunneista. Peruskoulun luokanopettajani ei koskaan antanut töistäni kritiikkiä tai negatiivistä palautetta. Hän antoi meille hyvin vapaat kädet toteuttaa kuvallisia näkemyksiämme. Tässä yksi esimerkki peruskoulun ala-asteen töistäni. Vesivärien ja vahaliitujen käyttö oli hyvin tavallista ala-asteella. Muistaakseni kokeilimme myös hiilellä piirtämistä. 

Yläaste aikaisia töitäni en jostain syystä löytänyt, enkä harmikseni muista oikeastaan yhtään mitään yläasteen kuvaamataidon tunneilta. En muista edes meidän yläasteen kuvaamataidonopettajan nimeä tai edes luokkatilaa. Tämä kertoo varmasti jotain siitä ikäkaudesta. Koulunkäynti ei ollut ensimmäisenä teinitytön mielessä vaan pojat ja ystävät.

Lukion kuvaamataidon töitäni piirongin laatikoista löytyi muutamia. Muistan, että kuvaamataidonopettajamme oli aika vaativa ja tarkka. Hän halusi, että yritämme enemmän ja annamme itsestämme enemmän. Minulle tuli tunneilla riittämättömyyden tunne, etten osaa tarpeeksi, enkä pysty. Muistan kuinka vertasin usein töitäni ystäväni töihin, joka oli hyvin luova ja taiteellinen. Nyttemmin hänellä on oma taidegalleria. 

Ihmistä en mielestäni osannut ikinä piirtää kovin hyvin. Tässä työssä olen kuitenkin onnistunut ihan hyvin. 

Tämän työnnimi on taivas repeää. Nyt kun katson työtä monen vuoden jälkeen, työ näyttää aika hillityltä. Teoksessa ei näy mitään tuskallista tai syvällistä. Yleisestikin teoksistaki näkyy mielestäni tasaisuus ja rauhallisuus. Jännitys, seikkailu tai väkivalta eivät olleet ikinä läsnä teoksissani.