torstai 22. lokakuuta 2015

Kipsityö

Kipsityön tekemiseen tarvitaan vettä, kipsinauhaa, elmukelmua, sakset ja sanomalehtiä pöydän suojaksi. Elmukelmu laitetaan käden suojaksi, jotta kipsi ei tartu ihoon. Sitten kastetaan kipsinauhat vesiastiaan ja laitetaan kipsinauhoja yksitellen työn päälle. Kun kipsiä on tarpeeksi, irrotetaan käsi ja elmukelmu ja jätetään kipsityö kuivumaan. Kun kipsityö on kuivanut, voi työn halutessaan maalata.


torstai 1. lokakuuta 2015

Animaatio

Animaatiota lähtisin ehkä työstämään lasten kanssa sarkakuvamaisesti. Eli kuva kuvalta ja sen jälkeen jokainen saisi riippuen oppilaiden ikäryhmästä suunnitella itsenäisesti omavalintaisesta materiaalista animaatiolla taustan ja henkilöhahmot. Jos kyseessä olisi alkuopetusikäiset, rajaisin materiaaleja johonkin tiettyyn. Aihe voisi kulkea esimerkiksi vuoden aikojen mukaan tai esillä olevien teemojen kautta. Esim. jos muilla tunneilla ollaan käsitelty liikennekasvatusta, animaation voisi hyvin linkittää tähän teemaan. Lisätä animaation niin sanottuun projektiin.

Alla olevasta linkistä pääsee omaan animaatiooni: 

https://www.dropbox.com/s/ob541n2tzdi02qb/teht%C3%A4v%C3%A4.mov?dl=0